Nomet – laatumatkan kautta uuteen kasvuun

Nomet – laatumatkan kautta uuteen kasvuun

Nomet Oy on tamperelainen lastuavaan työstöön erikoistunut alihankintakonepaja, joka pyrkii toiminnassaan määrätietoiseen kehitykseen. Oman toiminnan arviointi ja mittaaminen ovat keskeisiä keinoja tavoitteiden saavuttamisessa.

Nomet on tehnyt Inspectan kanssa laatumatkaa pian kymmenkunta vuotta. Liikkeelle lähdettiin Green Cardin kautta, ja vuonna 2013 Nometille auditoitiin kerralla kolme järjestelmää: laatujärjestelmä (ISO 9001), ympäristöjärjestelmä (ISO 14001) ja työterveys- ja turvallisuusjärjestelmä (OHSAS 18001). Nomet on käyttänyt myös Inspectan testaus- ja tarkastuspalveluja, mutta yrityksen toiminnan kannalta sertifioinneilla on ollut suurin merkitys, kun yritys on laittanut prosessejaan kuntoon.

”Inspecta on ollut tässä luottokumppani, joka näkee Nometin edun ja osaa visioida, mitä Nomet voisi olla tulevaisuudessa”, toteaa laatupäällikkö Olli Lindström.

”Ulkopuolinen tarkkailija on pystynyt antamaan meille kehitystyöhön ajatuksia, joita ei välttämättä tule itse yrityksen arjessa huomattua”, jatkaa toimitusjohtaja Harri Jokinen.

”Arvioijan näkökulmasta on ollut palkitsevaa huomata, miten Nomet on avoimin mielin hyväksynyt esiin nousseet kehittämismahdollisuudet ja vienyt korjaavat toimet maaliin. Tulokset näkyvät myös arvioinneissa”, sanoo Nometin asiakasvastaava Kaj von Weissenberg Inspectasta.

Tutkitulla tiedolla tulevaisuuteen

Nomet on tehnyt tulevaisuutensa eteen poikkeuksellisen suunnitelmallisesti töitä ja onnistunut kääntämään toimintansa vaikeiden vuosien jälkeen terveeseen suuntaan. Kun hyvä konekanta, korkea automaation taso, osaaminen ja isot asiakkaat eivät riittäneet takaamaan kasvua, tarvittiin vielä tutkimustietoon ja analyysiin perustuva uusi liiketoimintasuunnitelma. Se ohjaa yritystäasiakkaidensa teknologiakumppaniksi, kansainvälistymään yhdessä vertaisyritysten kanssa ja osallistamaan koko väkensä tavoitteiden taakse.

”Tutkimustiedon mukaan esimerkiksi työntekijämme kokivat, että heidän osaamistaan ei käytetä täysin hyödyksi. Olemme siis antaneet ihmisille enemmän valtaa ja vastuuta oman työnsä suhteen”, kertoo Jokinen.

Näin yrityksen koko väki otetaan mukaan miettimään, miten tuottavuutta saadaan parannettua. Toimenpiteiden tulosten arvioinnissa Nomet luottaa jälleen mittaamiseen, sillä se on ottamassa pilottikäyttöön KNL (käyttö, nopeus, laatu) -mittariston ensimmäisten joukossa Suomessa.

Asiakkaat ennen kaikkea

Yhä jatkuvan laatumatkan annin Nometin toimitusjohtaja Harri Jokinen tiivistää yhteen sanaan: asiakkaat. Laatujärjestelmiin satsaaminen on tuonut yritykselle asiakkaita ja auttanut pitämään niitä. Kun yritys tähtää kansainvälisille markkinoille, laatuvaatimusten voi olettaa edelleen kiristyvän.

”Isojen kansainvälisten konsernien kanssa pitää pystyä näyttämään jo etukäteen, että prosessi on kunnossa ja tuottaa laatua”, Lindström sanoo.

”Kun asiaa taas ajattelee koko Suomen kilpailukyvyn kannalta, tarvitsemme ehdottomasti vahvoja yrityksiä, joilla on hyvä laaduntuottokyky”, Jokinen jatkaa.

”Suomessa liian harva yritys ymmärtää, mikä merkitys on sillä, että laaduntuottokyvyn pystyy todistamaan. Nometin kaltaisilla esimerkeillä Suomi saadaan nousuun”, painottaa von Weissenberg.

Teksti: Päivi Stenroos

Kommentit

Lisää kommentti MyNewsDeskissä »