Matkassa Kiwan tarkastajan kanssa - Kuulkaapa energian kuiskintaa ja veden loiskintaa

Matkassa Kiwan tarkastajan kanssa - Kuulkaapa energian kuiskintaa ja veden loiskintaa

Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta on tehnyt yhteistyötä Kiwa Inspectan kanssa lämpöenergiaan liittyvien mittauksien kanssa jo useiden vuosien ajan. Nyt mukaan ovat tulleet myös virtausmittaukset sekä uunien ja vaakojen kalibroinnit. Lähiaikoina käyn vielä uudemman kerran EVOlla tekemässä myös nosto-ovitarkastuksia osuuskunnan kiinteistöihin.

Kävin keväällä kollegani Olli Kankaan kanssa työmatkalla aina kauniissa Kuusamossa. Siellä on jo tutuksi tullut asiakkaamme Kuusamon energia- ja vesiosuuskunta. Olli tekee Kiwa Inspectan puolesta erityisesti lämpöenergian ja virtausmittauksien kenttäkalibrointeja sekä myös monia muita tarkastuksia. Hänellä on takanaan jo liki kolme vuosikymmentä tarkastusinsinöörinä. Minä puolestani kalibroin muun muassa vaakoja sekä tarkastan nosto-ovia. Tehdaskiinteistöissä, jollaiseksi osuuskunnan tilatkin osittain katsotaan, on aina oltava turvallisuussyistä hommissa ainakin kaksi henkilöä. Näin me olimme Ollin kanssa Kuusamossakin toistemme tukena ja turvana.

Osuuskunta tarvitsi alunperin Rukalla sijaitsevaan lämpölaitokseensa lämpöenergialaskurin kalibroinnin. Toimeksianto laajeni kuitenkin myös virtausmittauksen ja hakkeenkuivatusuunin kalibrointeihin. Ne hoidettiin kaikki valmiiksi samalla käynnillä. Nopeaa ja tehokasta sekä asiakkaan että myös meidän kannaltamme. Aivan kaikkea ei yhdellä käynnillä kuitenkaan ehtinyt tekemään, joten nosto-ovien tarkastus on minulla vielä edessä lähiaikoina.

Miten lämpöenergiaa ja virtauksia sitten oikein mitataan käytännössä? Tässä tiivistelmä siitä pähkinäpurkissa:

Ensin osuuskunnan kanssa valmisteltiin mittauspaikka, eli poistettiin lämpöeristeet putkista. Tämän jälkeen tutkittava putki mitataan tarkasti ulkopuolelta, samalla tarkastetaan myös putken seinämän paksuus. Samalla putkessa virtaavan väliaineen, eli tässä tapauksessa veden, lämpötila on mitattava. Olli kirjaa tulokset laskentataulukkoon ja saadut arvot syötetään referenssimittarille.  

Minä puolestani hion mittauspaikan puhtaaksi, jotta saamme asennettua siihen meidän Clamp-On anturimme juuri oikeille etäisyyksille toisistaan. Etäisyydet Olli on saanut refenssimittarin ilmoittamana mittaustuloksien perusteella.

Tässä vaiheessa aloitetaan laskelmien mukaisesti äänennopeuden säätö, ja Olli kaivaa toisinaan laskimensa esiin sekä tekee muutamat laskelmat. Mittaustapa perustuu referenssimittarilla havaittuun äänen kulkuaikaeroon väliaineessa. Äänennopeus vedellä on lämpötilariippuvainen. Kylmällä ja kuumalla vedellä ero on suuri. Kun äänennopeusnäyttämä on mittarillemme saatu oikeaksi, voidaan aloittaa varsinainen mittaus.

Yhtäaikaa mitataan myös sekunnilleen saatu aikaväli. Näin saadaan keskiarvot tilavuusvirtaukselle kumulatiivisesta määrälaskurista. Asiakkaan mittarin tulosta verrataan meidän mittarimme tulokseen. Virtausmittaus toteutetaan käytännössä siis näin.

Energiamittauksessa otetaan myös asiakkaan lämpötilat haltuun. Lämpötilamittauksen anturit irrotetaan prosessiputkista ja asetetaan meidän tarkkoihin kenttähauteisiimme. Näin saadaan hallitusti laskettua putkessa oleva virtaus siten, että lämpötilat pysyvät mahdollisimman stabiileina. Lopputulokseksi saadaan juuri sellaisia tuloksia, joihin sekä asiakkaamme, että me itse voimme luottaa.

Vaa’an kalibrointi tehtiin meidän F1-punnuksilla, joiden käsittely pitää tehdä aina hanskat kädessä. Tämä siksi, että ihosta jäävä rasva ja iho muuttavat oleellisesti punnusten painoa. Tarkkana on siis oltava. Kuten kuvasta näkyy, saatiin vaakakin kalibroitua todella tarkaksi. Vaa’an päällä kuvassa on yhden kilogramman punnus.

Lämpötilan kalibrointi:Lämpökaappia käytetään hakenäytteiden kuivatukseen. Näytteet punnitaan ennen ja jälkeen kuivatuksen. Näin saadaan määritettyä hakenäytteiden kosteusprosentti. Kuivatusaika on tunteja. Lämpötilajakauma mitataan lämpökaapista meidän kalibroiduilla lämpötila-antureillamme lämpötilan tasaannuttua haluttuun arvoon.

Mittausjakso on 30 minuuttia. Anturit sijoitetaan valmiiksi kaapin sisälle useisiin eri paikkoihin. Yleensä (riippuen lämpökaapin koosta ja tasojen määrästä) ylös, keskelle, alas sekä oven läheisyyteen. Näin voidaan kaapin lämpötilojen keskiarvot eri tasoissa laskea ja selvittää kaapin todellinen toimivuus. Asiakas saa näin itselleen hyödyllistä tietoa lämpökaapin kunnosta. Mittauksen perusteella tiedetään, onko lämpökaappi kunnossa, vai pitääkö sille tehdä jotain.

Kuusamossa käynti oli kaiken kaikkiaan todella mukava reissu, josta jäi kaikille Kiwa mieli. Sekä osuuskunnan porukoille että myös meille tarkastajille.


Jani Kunnari, Kiwa Inspecta 

Kommentit

Lisää kommentti MyNewsDeskissä »